Karhu -metsän kuningas

Karhu -

Metsän kuningas

Karhunpesä


















Miss on otso synnytetty,
Mesikämmen käännytety?
Tuoll on otso synnytetty,
Mesikämmen käännytetty:
Luona kuun, tykönä päivän,
Otavaisen olkapäillä.
Sielt on maahan laskettuna
Kultaisessa kätkyessä, vitjoissa hopeisissa.
(Ganander, 64, Juha Pentikäinen, Karhun kannoilla)

Metsästyksen "kuninkuus"laji; Karhun metsästys

















Mistä kaikki alkaa?
Ja mihin kaikki päättyy?

Karhun elämä
Karhun elämää eletään ympäri vuoden opiskellen karhun "kaveriksi". Karhun vuosi toistuu vuosi vuodelta samalla kaavalla. Mutta se myös muuttuu ja sitä muutetaan ihmisen toimesta. Karhun elämästä kenttätyön tekee metsästäjät.

Tärkeää on elää ja opetella seuraamaan karhua ja sen elintapoja ja paikkoja ympäri vuoden. Karhun ravinto ja sen seuraaminen on hyvin tärkeä asia. Karhu on kaikkiruokainen, mutta valikoi sen ravinnon, missä paras ravintoarvo. Karhu käyttää erittäin tarkkaa valikointia siihen mitä, mistä ja milloin se syö.

Monesti innokas metsästäjä on myös innokas marjastaja. Kulloisenkin ajankohdan ravintokohde tulee olla selvillä. Myös ulosteita tarkkaillaan koko pyyntikauden ajan. Ulosteita ja kulkupaikkoja seuraamalla oppii tietämään karhun tavat ja elin- ja olin ympäristön.

Jäljet
Karhun jäljestä määritellään ikä, koko ja opetellaan kohdistamaan jälki oikeaan yksilöön. Koko mitataan etutassusta. Suot ja pehmeät maastot auttavat tekemään jälkihavaintoja. Karhu karistaa monesti koiran perästään siirtymällä kovalle maastolle esim. tielle. Hyvin monesti karhu menee myös vesistöön, puroon tai ojaan.

Pehmeällä maastolla voi itsekin seurata jälkiä. Jäljitys sammaleella ja heinikolla on helppoa. Joskus on jopa selviä polkuja, kun karhu käy yhdellä ja samalla pellolla syömässä.

Koiraa tule harjoittaa seuramaan jälkeä. Innostaen ja tukien jos koira alkaa väsyä ja motivaatio heiketä. Kun isäntä innostaa ja on kiinnostunut karhusta ja jäljistä koirakin motivoituu seuraamaan jälkeä uudestaan.

Kun jälkiä on paljon on vaikeampaa valita oikea yksilö. Yleensä nuoret, arat, ja kokemattomat ammutaan ensimmäisenä.. Vanhat, viisaat ja rohkeat säilyttävät henkensä paremmin ja elävät vanhemmaksi.

Mitä luonto vaatii?
Luonto vaatii samat varusteet kuin hirvijahdissa. Karhulla on äärettömän tarkka hajuaisti ja tämän vuoksi "vieraat" hajut kannattaa karsia mahdollisimman vähiin. Ihmisen haju on aina vieras haju metsässä.

Karhujahtiin lähdetään saunapuhtaalla iholla. Myös aseöljy on vieras haju karhulle. Hajutonta aseöljyä ei ole, mutta voimakasta aseen öljyämistä kannattaa välttää ennen metsälle lähtöä. Kannattaa kiinnittää myös huomiota siihen, että äänettömimmät vaatteet ovat päällimmäisenä. Myös sateella. Sateen ropina sadevaatteita vasten on vieras ääni luonnossa. Näin ollen vieras ääni myös karhulle.

Aseen kaliiperia tärkeämpi asia on, että tunnet aseesi ja osaat käyttää sitä tarkasti joka tilanteessa. Ja muista: Käytössä on vain yksi patruuna!

Varusteet:
Lähtökohtana on, että metsästys kestää ainakin yhden vuorokauden.

"Koiramiehen kapsäkki"
Kompassi, merkkinauha, luvat, puukko, näytteen otto pussit (karhun ulostenäytteet RKTL:lle), Jäljestysvaljaat ja järjestysnaru ja 1m narua joka tulisi olla aina matkassa (esim. koiran kytkentään kaatotilanteessa), kartta (riittävän iso, 1:50000)

Muu varustus:
Ladattavia hyviä, pitkään valaisevia valovälineitä. Termospullo, metrinmitta, villasukat, vessapaperia, 3 tutkaa (GPS ja 2 pantaa kaulaan), puhelin, koirapilli(tai merkin anto pilli), VHF-korvakuuloke ja mikrofoni, kirves, saha, tulentekovälineet, hiomakivi, muovipussit, näytteenottokaavake, korjaussarja, jäljenmerkkausnaru, kyypakkaus, tarvittavat asiakirjat, muistiinpano ja merkintävälineet, varapatterit ja kamera (luvattoman vähän kuvia metsästystilanteesta ja kaadoista!).

Muuta huomioitavaa:
Ensiapulaukku ja palautumisjuomajauhe (esim. Royal Canin, Veterinary diet)

Metsästys haukkuvalla koiralla
Koiran avulla tapahtuva ympärivuotinen harrastus.

Huomioitava:
Soveltuvat koirarodut, koiran ominaisuudet, karhun käyttäytyminen koiran kanssa, karhun löytäminen, karhutilanteet koiran kanssa, toimiminen haukulla.

Karhujen etsintä
Ihmisten (esim. marjastajat, autoilijat ym.) ilmoittamat karhuhavainnot. Selvitetään karhujen sen hetkinen ravinto. Tutkimalla karhujen elämää oppi tietämään paikat ja etsitään yöjäljet. Päivämakauksen paikallistaminen on työläämpi vaihto ehto. Kulkureittien selvitys ravintokohteeseen helpottaa myös etsintää. Tässä on hyvänä apuna jäljestävä koira. Tarkasta joka aamu samalta reitiltä pehmeät tiet, suot, heinikot, vahvat sammalmaastot yms. Lanaa teitä, laita ilmaisinlankoja ja ennen kaikkea hyödynnä koiran hajuaisti!

Karhujen haku
Etsitään karhut sen käyttämän ravintokohteen tai kulkureitin tarkastaminen koiralla aamuin illoin. Kun koira alkaa jäljittää karhunjälkeä seurataan tutkalla tarkasti koiran reittiä. Hakuaikana edetään maastossa koiraa kulkupaikoilla odottaen. Jos koira ei pysy karhun jäljillä on miehen pysyttävä ja innostettava koiraa - Jäljen päästä se karhu löytyy! Monesti karhu juoksuttaa koiraa. Koiran motivaatio seurata on jaksamisesta kiinni. Hyvin usein karhu menee vesistöön, puroon/ojaan tai tielle karistaakseen koiran jäljiltään. Jäljestykseen voidaan käyttää myös toista koiraa ja kun karhu löytyy lasketaan virkeä haukkuva koira "valmiille" jäljelle. Koulutuksen avulla koira saadaan pysymään karhun perässä ettei se vaihda riistaa esim. hirvelle. Monesti karhu pysyy paikalla paremmin, kun se on tappanut jonkin petoeläimen (karhu, ahma tms.). Jos piilotettu saalis on hirvi, karhu pakenee paljon helpommin.

Karhutilanne
Haukun alettua tilanteen mukainen toiminta. Siirrytään kulkupaikalle tai seurataan haukun kehitystä. Anna karhun ja koiran tottua toisiinsa. Karhu pysyy parhaiten haukussa yhdellä osaavalla koiralla. Parihaukussa karhu kiipeää monesti puuhun. Koiria voi lisätä haukkuun tarpeen vaatiessa jos alkaa haukun aloittanut koira väsyä. Karhu pysyy ennalta arvaamattoman ajan koiran haukussa, pakenee erittäin helposti. Arvioidaan maasto missä karhuhaukku on. Selvitetään ilmavirtaukset. Jokainen tilanne on erilainen, opettele luottamaan ja toimimaan vaistojesi mukaan.

Toiminta karhuhaukulla
Karhuhaukkua kannattaa lähestyä laitatuulesta. Koiran annetaan kiinnittää karhun huomio tiiviisti itseensä. Haukkua kohden edetään tasaisesti jopa sukkasillaan. Kaikenlaisia sivuliikkeitä tulee välttää. Liike paljastaa ei vaatteiden väri. Kannattaa edetä pääsääntöisesti alamäen puolelta, ottaen huomioon tuulen vauhti. Tuuli ja lehtien havina peittää ääniä. Kun havaitaan koira ei mennä enää yhtään lähemmäksi vaan odotetaan, että karhu näyttää itsensä. Karhu tulee tunnistaa ennen ampumista. Stressi ja jännitys tulee hallita koiraa varoen. Ei kannata yrittää liian vaikeaan paikkaan. Ensimmäisen laukauksen on oltava tappava. Karhun käyttäytymistä tarkkaillaan laukaisemisen jälkeen.

Muista: Kadonnut karhu on aina haavakko niin kauan kunnes se löydetään!

Kaatolaukauksen jälkeen
Karhua tulee lähestyä maltillisesti. Tarkkaile karhun silmiä. Jos silmät ovat kiinni, on karhu vain tajuton. Silmien ollessa auki karhu on jo kuollut. Jos silmät räpsyvät niin karhu on tekemässä kuolemaa. Mahdollinen armonlaukaus ammutaan takaa päin niskaan. Parempi kaksi reikää kuin karannut karhu.. Koirat on syytä kytkeä (muista se 1m:n naru oltava aina mukana), jottei synny tappelua ja ettei nahkaa revittäisi. Pistetään karhu, jotta veri valuisi pois ruhosta. Veri olisi syytä ottaa mahdollisuuksien mukaan talteen, sillä on kysyntää (esim. verijärjestyksen harjoitteluun).

Tämän jälkeen olisi hyvä muistaa myös koiraa. Annetaan palautumisjuoma n. puoli tuntia työskentelyn päätyttyä ja tehdään kevyt lihashieronta lämpimille lihaksille. Hieronta nopeuttaa palautumista ja lihasten aineenvaihduntaa. Pitkäkestoisia venytys liikkeet noin tunti suorituksen tehostavat myös palautumista suorituksesta. Ilman näitä toimia rasituksen aiheuttama hapenpuute lihaksissa aiheuttaa jäykkyyttä, turvotusta, maitohaponkertymistä ja kipua koiralle. Eli ei unohdeta hyvän työn tehnyttä koiraa, vaan varmistetaan kaikin tavoin hyvä olo myös tälle.

Ei unohdeta myöskään ottaa kuvia karhusta ja koirista kaatajiakaan unhoittamatta. Meillä on luvattoman vähän kuvamateriaalia karhun kaadosta.

Karhu kannetaan metsästä pois, kunnioittaen karhua, pää edellä.

Suolistaminen, nylkeminen ja lihan tarkastus yleisten ohjeiden mukaan:

Suolistus:
Avataan vatsa- ja rinta ontelo, sekä kaula ja alaleukaan. Irroitetaan peräsuoli ja pudotetaan suolet pois. Sisäelimet otetaan talteen tarkastusta varten. Annetaan ruhon jäähtyä. Nylkeminen: Nylkeminen tulee suorittaa mahdollisimman pian kaadon jälkeen. Poikittaisviilto tehdään 12cm peräaukon puolelta. Raajojen viillot karvojen kasvusuuntaa myötäillen. Korvarustot, silmäluomet ja huulet nahkaan mukaan. Suolaus huolellisesti. Käytetään riittävästi aikaa nylkemiseen.

Lihan tarkastus:
Karhu voidaan nylkeä pyyntipaikalla edellyttäen, että nylkeminen voidaan suorittaa hygieenisesti. Sydän, keuhkot, maksa, perna ja munuaiset oltava mukana tarkastuksessa. Yleiseen kulutukseen tarkoitettu liha aina tarkastettava. Yleiseen kulutukseen tarkoitetulle lihalle tehtävä trikiinitutkimus. Trikiininäytteet otetaan poskesta ja pallealihaksesta.

Haavoittuneen karhun metsästys
Kadonnut karhu on aina haavoittunut niin kauan kuin se löydetään!

Yleiset ohjeet:
Ilmoitus poliisille.
Ampumapaikan tutkiminen ja ampujan kuulustelu ja jäljen mittaus.
Jahtiseurueen ja toimivien koirien hankinta.
Tunnetuille kulkupaikoille asetetaan kestopassit.
Alue voidaan kiertää kytketyllä koirilla.
Annetaan karhun rauhoittua.
Jäljitys kytketyllä koiralla/ pelikoira perään.
Karhun lopetus.

Millainen koira on sitten hyvä karhun haukkuja?Koiralla on oltava kovat "riistaveret" eli erittäin voimakas saalistusvietti. Koiran tulee olla kiinnostunut karhusta koska karhu ei ole luontaisesti koiran saaliseläin (esim. hirvi on). Sen on oltava rohkea ja kestettävä uhkaa. Koiran tulee kestää karhun hyvin arvaamatonta käytöstä eli hyvä uhkan sietokyky. Koiran pystyttävä vaihtamaan viettialuetta nopeasti ja kestettävä sen aiheuttama rasitus. Osaava ja rennosti työskentelevä koira työskentele rennoilla jaloilla ja jaksaa täten paremmin. Koiran tulee olla fyysisesti kovassa kunnossa ja sen tulee olla terve. Olosuhteet koulutukseen oltava hyvät ja siihen täytyy panostaa ja käyttää aikaa paljon. Tulee myös huolehtia, että koulutus onnistuu. Karhunhaukkujaksi kehittyy vain karhua haukkumalla. Koiran haukkuessa hirveä ja karhua samalla lailla n 1m:n päästä, samalla haukkuäänellä ja tahdilla niin se on hyvä! Koiranomistajan rooli tärkeä, koira on omistajansa peilikuva!

Edestä hirveä haukkuva koira on aktiivinen pysäyttäjä ja toimii yleensä paremmin myös karhulle.

Koulutus
Pennun kanssa aletaan opetella järjestyksen taitoa jo heti 8 viikon ikäisenä. Kytkettynä kulkemista ja perustottelevaisuus koulutus luoksetuloa unohtamatta aloitetaan myös jo 8 viikon ikäisenä. Myös karhuun leimaaminen aloitetaan heti 8 viikon vanhana. Positiivisia karhu kontakteja aletaan harjoitella 1 vuotiaasta alkaen. Koiran tulisi saada karhutyöskentely 1 vuotiaana ja olisi myös hyvä saada kaato hyvästä työstä 1 vuotiaana.

Koiran kanssa on toimittava aktiivisesti ympärivuoden.

Lopuksi
Mistä kaikki alkaa? Ja mihin kaikki päättyy?

Karhun metsästys ei lopu, koska se oikeastaan on alkanutkaan?