Lapinporokoira

Lapinporokoira





























Nämä ovat sinisiä pyhiä tuntureita,
täällä minun ajatukseni,
täällä minä katoan
jäljettömiin.

Juuri kun alan ymmärtää
tunturituulen puhetta,
minun täytyy lähteä.
Juuri kun alan ymmärtää
kiven puhetta,
poron sielunelämää,
minun täytyy lähteä.

Minä olen minä,
siinä on yhdelle ihmiselle
kylliksi kohtaloa.

Tässä minä rantatörmällä puhelen
auringossa kimalteleville vesipisaroille
kuin ystäville,
kesäaamun selittämätön kirkkaus
ympäröi minua.

Kuljeskelen tunturissa,
kuuntelen
iloisia kiviä,
ikävöiviä kiviä,
rakastavia kiviä,
huutavia kiviä,
itkeviä kiviä,
laulavia kiviä.
Kuljeskelen tunturissa ja luen
luonnon kirjoittamaa
runokirjaa.

Kuvitteellisilla tuntureilla samoillessani
sinä ilmestyit
valkoisena porona eteeni
unessa valveilla.

Kuka kertoisi,
olenko syntynyt tänne vahingossa?
Osunut tälle planeetalle vahingossa?
Olenko minä oikea minä
vai valeminä,
varjo?
Ymmärtääkö minua oikeasti
kukaan?

Tunturien
taivallista hiljaisuutta,
erämaan lammen rannalla
värien hehkua ja lumoa,
kävelen hitaasti peilityynen
veden äärelle,
kauhaisen vettä kahvipannuun
keitän väkevät kahvit,
sydämeni valtaa pyhä mieli
selittämättömästä elämän lahjasta.

Olen hetken heijastus,
välähdys katoavassa
tunturin lumessa.

Tunturissa jokainen
sana
painaa tonnin,
elämän kipu,
kauneus,
pimeys ja valo.
Hyppään sivuun
sanojen alta,
siiville.
(Pertti Harjunmaa)
Mesi ja Hani

















Kuinka koira tuli saamelaisen rengiksi

"Ja koira rupesi tuumimaan: "Minä lähde saamelaisten rengiksi". Se muisti, miten se oli kerran käynyt saamelaisten siitassa. Ensin saamelainen oli kokoamassa eloa. Ja kun saamelainen oli kiihdyksissään siitä, ettei saa eloaan kokoon, hän karjui ja joutui riekkumaan, kirkui ja osasi lopulta haukkua kuin koira. Kun koira sen kuuli, sekin alkoi haukkua ja lähti juoksemaan saamelaista kohti, ja silloin porot säikähtivät ja juoksivat kokoon. Ja saamelainen tykästyi koiraan ja pyysi sitä alkamaan itselleen rengiksi ja hän pyysi sitä silloin vierailulle ja antoi sille lientä latkittavaksi".

Vielä tällä käynnillään koira ei rengiksi jäänyt, mutta myöhemmin, kun nälkä sitä ahdisti ja hukka oli sen toverin tappanut, se säikähti, teki päätöksensä ja juoksi kiireesti saamelaisen luo pyytäen päästä rengiksi, sillä se ei enää halunnut olla metsäneläimenä. Palkaksi sovittiin koiran pyynnöstä "lientä ja pureskeltavaa, eikä piestä saanut siitä syystä, ettei koira jaksanut enempää". Toisen tarinan mukaan koira oli aikeissa pyytää vähän parempaakin ruokaa, mutta kiireissään se kompuroi matkalla ja meni sanoissaan sekaisin. Else-Marja Aikion mukaan koira pyysi palkakseen "Mitä kokoaa tuolta loidosta kun ihmiset aterioivat. Sillä lupasi".

Vielä yhtä asiaa koira pyysi. "Kun se vanhenee eikä jaksa, se pitää hirttää eikä sitä saa tappaa muulla tavoin. Hirttämisen piti tapahtua ohuella köydellä, joka kiristyy nopeasti, jottei se joudu kitumaan. Se joka hirttää koiran siivosti ja on ollut kärsivällinen silloin, kun koira on ollut kovassa työssä ja on uupunut, se saa hyvän koiraonnen.

Koira siis rupesi saamelaisten palvelukseen ja se oli saamelaiselle hyvä asia. Jo sata vuotta sitten oli ongelma, että "nykyisin ei kukaan osaa puhua koiran kieltä, ja sen vuoksi ei ymmärretä, mitä koira kertoo. Mutta jokunen koira kyllä ymmärtää, mitä ihminen puhuu".

Ja lopuksi:
"Ja viimeisenä päivänä on koira ensimmäinen kantaja- ja sen jälkeen muut luontokappaleet, jotka ovat ihmisen käskyvallan alaisia.. Pitäisi tosiaan itse kunkin muistaa, ettei ole alamaisilleen liian ankara, olkoot ne sitten ihmisiä tai luontokappaleita".

(Lasse Tuominen, Poromiehen koira)

Mesi